Vastine Kankaanniemen vastineen vastineeseen

Mä sanon viimeisen sanan ja se on – vastine Kankaanniemen vastineen vastineeseen

Kankaanniemi jatkaa kirjani "Kristillinen äärioikeisto ja Trump" (Tammi 2024) kritiikiä esittämäni vastineen vastineessaan (https://www.peleg.fi/blogi/2788922_inttaejaeiset-jatkuvat-vastaus-atte-korholan-vastineeseen) tarjoamalla keittiöpsykologisia tulkintojaan persoonaani kohtaan. Alkuperäisessä kritiikissään hän kuvasi esitystäni ”vihantäyteiseksi”. Hän tulkitsi minun olevan ”vihaa täynnä ja näkevän sitä myös ympärilläni” ja uumoili minun käsittelevän kirjassani ”jotakin omaa vihaongelmaani projisoimalla sitä Trumpiin ja evankelikaaleihin.”

Nyt hän arvelee kirjalla ”olevan merkitystä hänelle itselleen oman elämänkaarensa käsittelyssä”. Kiva kuulla, itse en olisi hoksannutkaan kirjan kirjoittamisen terapeuttista vaikutusta.

Samaan hengenvetoon Kankaanniemi kertoo keskittyvänsä kritiikissään ”objektiiviseen arviointiin”, mikä edellä kuvatun valossa tuntuu kovin kaukaiselta haaveelta.

Voin paljastaa salaisuuden. Jos joku perustunne on ohjannut reaktioitani kirjoittaessani kirjaa kristillisestä oikeistosta ja Trumpista, se ei ole viha. Pikemminkin se on viihde ja viihtyminen. Olen koko ikäni tuntenut jollain perverssillä tavalla mielenkiintoa outoa ja eriskummallista kohtaan. Nuoruudessani ramppasin omituisten uskonlahkojen kokouksissa, ihan vain katsomassa mitä niissä tehdään ja touhutaan. Tälle uteliaisuudelleni löytyy amerikkalaisten herätysliikkeiden ja uskonlahkojen historian ja nykyisyyden tiimoilta vastinetta jopa ähkyyn saakka. Niissä esiintyvä ”älämölöö”, kirjavat ja sekopäiset hengen manifestaatiot ja kiinalaisia onnenkeksejä surkeammat profeetalliset näyt ja ennustukset käyvät – ainakin minulle – äärimmäisen hyvästä viihteestä.

Vain asian vakavuus sai minut kirjoitustyöni aikana pysymään jonkinasteisessa kuosissa ja hihittelemään vain mielessäni.

Toki tunnen myös vihaa, mutta se kohdistuu hengelliseen puoskarointiin ja väkivaltaan, hädänalaisen tilanteen hyväksikäyttöön, johtoaseman väärinkäyttöön ja suoraan valheeseen ja huijaukseen, joita vääristymiä tuntuu esiintyvän lähes kaikissa autoritäärisesti johdetuissa uskon- ja muissakin yhteisöissä.

Viha ei ole vaarallinen tunne, se antaa voimia puolustaa itselle tärkeitä arvoja.

Se, miksi korostin vastineessani Kankaanniemen helluntailaisuutta, liittyy yksinkertaisesti siihen, mitä pikaisella kuukkeloinnilla hänestä ensimmäisenä nettiavaruudessa tuli vastaan. Yleisimmin häntä luonnehditaan termeillä ”tunnettu helluntaiteologi” ja ”helluntaiopettaja” ja hän on itse ajatellut erään lehtijutun mukaan kuolla myös helluntailaisena. Toki Kankaanniemi on myös tutkija ja teologian tohtori, missä roolissa hän ensisijaisesti kritiikkinsä kirjoitti, todettakoon se tässä nyt kaikkien kuullen.

Jotta keskustelu pysyisi kirjassani, mikä lienee ollut alun perin tarkoitus, kommentoin jatkossa vain Kankaanniemen kommentteja, jotka liittyvät suoraan siihen. Voisimme vaikka oluttuopin tai espresson äärellä jatkaa keskustelua mielleyhtymämatkailusta, psykoanalyysistä, orwellilaisuudesta, Trump-fobiasta ja muista keskusteluumme pujahtaneista ulkokehällisistä aiheista.

Häivytetty ei vaiettu

Kirjassani en mainitse missään kohdassa, että helluntailiikkeessä olisi ”vaiettu” jostain sen historiaan liittyvistä yksityiskohdista. Käytin termiä ”häivyttää”, jonka synonyymejä ovat mm. vaimentua, syövyttää, hälventää, haihduttaa, feidata, blendata ja varjota. On myös korostettava, että käsittelen kirjassani amerikkalaista todellisuutta, en Suomen, ja juuri amerikkalaiselle kristilliselle yleisölle suunnatussa populaarikirjallisuudessa tätä häivyttämistä esiintyy paljon. Liardonin ”Jumalan kenraalien” lisäksi Zion Cityn oma kasvatti, vähintään kolmen Elian vaikutuspiirissä elänyt Gordon Lindsay kirjoitti mm. John Alexander Dowien, John G. Laken ja William Branhamin elämänkerrat, viimeksi mainitun nimellä William Branham – A Man Sent from God. Kirjat muodostivat pitkään ainoat sertifioidut, mutta nykytietämyksen valossa varsin kiiltokuvamaiset, elleivät jopa suorastaan sadunhohtoiset kuvaukset kyseisten julistajien elämästä ja aikaansaannoksista.

Mutta jos Kankaanniemi haluaa viedä keskustelua väkisin Suomeen, niin lausuttakoon muutama sana myös Jouko Ruohomäen kirjasta Karismaattisuuden kutsu. Pitää paikkaansa, että Ruohomäki on käsitellyt sivukaupalla niin Dowieta kuin Parhamia. En ole missään väittänyt, ettei heistä olisi kirjoitettu, vaan kysymys on siitä, kuinka heistä on kirjoitettu. Ruohomäki todellakin mainitsee Parhamin kohdalla sen, kuinka Seymor joutui eteisestä (tod. näk. viereisestä huoneesta) käsin seuraamaan Parhamin opetusta Topekan raamattukoulussa, mutta olisikin ollut kovin kummallista, jos tätä jo klassikoksi muodostunutta kohtausta ei olisi kirjassa esitelty. Se ei vielä paljoa kerro kirjoittajan kriittisyydestä.

Kovin syvälle Ruohomäki ei Parhamin yhteyksissä angloisraelismiin ja erityisesti Dowieen ja Zion Cityn teokratiautopioihin pureudu, mikä puolestaan oli oman kirjani keskeinen tutkimuskohde. Parhamin mukaanhan evankeliumin julistaminen ei ollut ”täyttä evankeliumia”, ellei siihen liittynyt opetusta angloisraelismista ja Israelin kymmenestä kadonneesta heimosta. Hän myös esitti näiden kadonneiden heimojen kuviteltujen jälkeläisten – anglosaksien, germaanien, tanskalaisten, ruotsalaisten, dravidakansojen, arjalaisten ja japanilaisten – omistavan kaiken hengellisen vallan maailmassa.

Ruohomäen kirjan silmiinpistävä ongelma onkin siinä, että aina kun historiassa esiintyy selvästi epätervettä hengellisyyttä, hän pyrkii rajaamaan sen helluntailaisuuden ja karismaattisuuden ulkopuolelle, vaikka se selvästi on samaa perhettä. Kun kaikkea vängätään puolelta toiselle, ei olla tultu hullua hurskaammiksi siitä, kuka nyt on oikea ja hyvä helluntailainen ja karismaatikko ja kuka on väärä ja paha helluntailainen ja karismaatikko, missä menee raja?

Dowien kohdalla valkopesu on vielä voimakkaampaa: Ruohomäki näkee Dowien toiminnan pääosin myönteisenä, jopa lievän hehkuttamisen arvoisena, lukuun ottamatta tämän viimeisiä vuosia, jolloin ”Dowiessa alkoi yhä enenevässä määrin tulla esiin outoja piirteitä”. Kriittisemmät tutkijat, joita olen lainannut kirjassani, näkevät ”outoja piirteitä” ja hengellistä puoskarointia, väkivaltaa ja itsevaltiutta Dowiessa koko hänen elämänkaarensa ajan, alkaen jo hänen Australian päivistään. Tämän todellisuuden häivyttäen, niin tosiaankin häivyttäen, Ruohomäki kertoo John Alexander Dowien ”monumentaalisen toiminnan edistäneen alkukirkon kristillisten periaatteiden löytämistä.” Luulen, että ole lähempänä totuutta tulkitessani Dowien ja monen muun helluntailiikkeen varhaisen johtajan viitoittaneen opetuksillaan ja tekemisillään tietä kohti amerikkalaisessa kristillisyydessä nykyään eteenpäin porhaltavaa uskonnollisnationalistista ja dominionistista liikettä, joka politiikantutkija Paul A. Djupen mukaan ”on noussut amerikkalaisten kristittyjen keskuudessa hallitsevaksi uskonnolliseksi viitekehykseksi.”

Yhdysvalloissa laajalle levinneen Dowie’n elämänkerran kirjoitti vaikutusvaltainen Assemblies of God -seurakunnan pastori Gordon Lindsay, brahmalaisen Voice of Healing -lehden toimittaja. Hän antoi Dowielle tunnustusta erityisesti siitä, että Dowie oli vaikuttanut ”joukkoon uskovaisia miehiä, joilla oli voimakas vaikutus”, viitaten sukupolviin helluntaiseurakuntien saarnaajia. Sen pitäisi pistää pohtimaan kriittisesti: mikä helluntailaisuudessa tarjoaa lähtökohdat väärien oppien itämiselle, niin että ne periytyvät sukupolvelta toiselle? Olen kirjassani dokumentoinut sen, kuinka Dowien markkinoima teokratiamalli johti asteittain samasta kantasolusta syntyneeseen tuhoisaan oppiin ”seitsemän vuoren valloituksesta”, joka ei juurikaan piittaa uskonnollisesta moniarvoisuudesta, yksilön oikeuksista tai perustuslaillisesta demokratiasta. Jokainen 7M doktriiniin hitusenkin tutustunut hätkähtää välittömästi yhtäläisyyksien edessä kuullessaan Dowien julistaneen: ”Zion City on perustettu ja sitä rakennetaan nyt yksinomaan sitä tarkoitusta varten, että Jumalan valtakunta näin laajenisi maan päälle. Tämän päämäärän toteuttamiseksi meille on nyt syntymässä kaupunki, jossa Jumala voi hallita sen kaikkia osa-alueita: perhettä, teollisuutta, kaupankäyntiä, koulutusta, seurakuntaa ja poliittista elämää”. Ja kas: 7M mandaatti on luotu!

Rehevä kasvualusta

Juuri tätä hämärien ja vaarallisten käsitysten ja oppien jatkumoa käsittelen kirjassani ja osoitan vakuuttavaan evidenssiin nojaten, kuinka dominionismin, vallan, kontrollin, patriotismin ja rasismin kaltaiset doktriinit ja ajatukset ovat kulkeneet muodossa tai toisessa läpi helluntailais-karismattisen liikkeen kehityskaaren ja toimineet kasvualustana Yhdysvalloissa tänään nähtävälle kristilliselle oikeistopopulismille. Kankaanniemen mukaan samoilla kriteereillä meidän pitäisi arvioida myös muita uskonsuuntia ja erityisesti Yhdysvaltojen demokraattipuoletta, joiden historiasta löytyy yhtä lailla hämärää ja tuomittavaa ainesta. Olen tästä tietysti samaa mieltä. Ero on kuitenkin siinä, että niin demokraattipuolue kuin Kankaanniemen mainitsemat muut uskonsuunnat ovat sanoutuneet liikkeinä näistä turmiollisista ajatuksista irti, kun taas helluntailaiskarismaattisissa virtauksissa erilaiset turmiolliset aatteet ja opinkappaleet ovat saaneet marinoitua suhteellisen vapaasti vuosikymmenien ajan ilman että olisi mitään kaiken kattavaa ylärakennetta, joka valvoisi liikkeiden opillista puhtautta.

Helluntailiike on jakautunut lukemattomiin haaroihin ja uskontokuntiin opillisten erimielisyyksien vuoksi, jotka koskevat muun muassa pyhitystä, kolminaisuuden luonnetta, henkilahjojen roolia ja painoarvoa, Raamatun ”järkiperäistä” tutkimusta sekä kirkon hallintoa ja valtarakenteita. Tämän Kankaanniemi tietää vallan hyvin, minkä vuoksi hän puhuukin helluntailiikkeistä monikossa. Kun tämän päälle läjäytetään vielä karismaattinen liike sekä sadat ellei tuhannet helluntailiikkeistä erkaantuneet tunnustuksettomat kirkot ja lahkot, lienee selviö, että helluntailiikkeiden sisällä historian aikana syntyneet hereettiset ja tuhoisat opit ja käytänteet ovat voineet säilyä ja joissain tapauksessa vielä kypsyä entisestään huomattavasti vähemmällä häiriöllä kuin vaikkapa demokraattipuolueessa tai klassisissa kristillisissä kirkoissa.

Charles Fox Parham – helluntailiikkeiden perustaja

Kankaanniemen mielestä Charles Parham ei ole helluntailaisuuden perustaja ja hän pitää koko termiä helluntailaisuuden perustajasta harhaanjohtavana.

Vuosia helluntaisaarnaajana eri puolilla maailmaa kiertänyt ja Missourissa sijaitsevassa helluntailaispohjaisessa Messenger Collegessa rehtorina ja teologian ja lähetystyön professorina toiminut Larry Martin on kirjoittanut varsin seikkaperäisen kirjan Parhamista (Charles Fox Parham: The Unlikely Father of Modern Pentecostalism (Whitaker House, 2022), johon olen kirjassani viitannut. Hänen mukaansa Parham on ”kiistatta modernin helluntai- ja karismaattisen liikkeen perustaja”. Martinin näkemys ei ole suinkaan mikään harvinaisuus tutkijakunnan parissa.

Parham muotoili opit Pyhän Hengen vaikutuksesta ja kielilläpuhumisesta ainakin jonkinasteiseen kuosiin. Luulisi, että helluntailaisia itseään miellyttäisi enemmän pitää liikkeensä perustajana jotakuta, joka on edes yrittänyt formuloida liikkeen keskeisiä käsityksiä, kuin ajatella että liike syntyi pelkistä Seymourin ja Azuza-kadun kokemuksista? Mikäänhän tästä ei kiistä sitä, että matkan varrella monet muutkin ovat vaikuttaneet liikkeen luonteeseen ja keskeisiin doktriineihin, mutta en koe minkäänasteista epävarmuuden tutinaa kehossani käyttäessäni Parhamin kohdalla, lukuisten helluntailiikkeen omien historioitsijoiden tavoin, termiä ”helluntailiikkeen perustaja”.

Osoitettu on

Kankaanniemi esittää (Esimerkki 1.), etten ole pystynyt osoittamaan kirjassani, että ”kaikkien näiden hirmutekojen taustalla on 1950-luvun äärikarismaattisesta ja autoritaarisesta Latter Rain -herätyksestä pulpunneet opit ja käytänteet, joita nyt modernin ajan amerikkalaiset dominionistit ja Trumpia kannattavat oikeistokristityt ihannoivat.” Kumpaankohan osoittamiseen Kankaanniemi viittaa, hirmutekoihin vai ihannointiin? Kyseinen sitaatti löytyy kirjani esipuheesta, ja koko kirjan jatko on näiden osoittamista, enkä käy tässä yhteydessä copypastaamaan kirjaani tähän. En missään väitä, että hirmuteot olisivat kokonaan selitettävissä Latter Rain herätyksen synnyttämillä opeilla ”manfestoiduilla jumalanpojilla” tai ”Joelin armeijalla”, mutta olen moniin tutkimuksiin ja arvioihin perustuen osoittanut että tämäntyyppiset opit ovat näihin hirmutekoihin ajautumisen TAUSTALLA.

Löysin vasta kirjani kirjoittamisen jälkeen professori André Gagnén laatiman kaavion (ks. alla), joka on lähes paralleeli sen juoksutuksen kanssa, minkä kirjassani teen liittyen dominionismin historiaan. Saman historiallisen analyysin tekee myös aiemmassa vastineessani siteerattu Matthew D. Taylor kirjassaan The Violent Take it by Force. Tämä on sitä 450 sivua käsittävää osoittamistani, jonka kirjassani teen. Eikä se ole jäänyt missään suhteessa vajaaksi. 

 

Mitä tulee Kankaanniemen kahteen muuhun esimerkkiin, totean, että ilman muuta kirjaani on oikeus arvioida sen paikkansapitävyyden kannalta. Toistaiseksi hän ei ole pystynyt esittämään, tutkimukseen tai historiallisiin detaljeihin perustuen, yhtään selkää tai kirjani pääviestin kannalta merkittävää yksityiskohtaa tai ajatusrakennelmaa, mikä olisi virheellisesti esitetty kirjassani.

Case Vineyard-seurakunta

Kankaanniemi jatkaa Vieneyard-keskustelua ja esittää minun luonnehtineen liikettä dominionismin ”ykköstykkinä”. Mistään tällaisesta en kirjassani puhu, ja ylipäätänsä kirjoitan Vineyardista hyvin vähän. Tässä siihen liittyvä pätkä:

Eri puolilla maailmaa vaikuttava Vineyard-liike korostaa Kingdom Now -ideologian mukaisesti Jumalan valtakunnan olevan keskellämme jo nyt. Kristittyjen tehtävänä on tuoda se näkyväksi kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Kristukseen uskovilla on ”kuningaskunnan auktoriteetti”, joka mahdollistaa vallan sairauksien, demonien ja luonnonvoimien yli ja Jumalan lupaaman tuhatvuotisen valtakunnan murtautumisen maailmaan.

Tämän kattoaatteen mukaisesti myös Helsingissä vaikuttava Vineyeard-seurakunta pyrkii ”edistämään Pyhän Hengen voimassa Jumalan kuningaskuntaa pääkaupunkiseudulla”.

Kun tarkastelee tätä Helsingin Vineyeard-seurakunnan nettisivuilla esitettyä visiota edellä kirjassani kuvattua taustaa vasten, ei voi välttyä huomilta, kuinka sen jokainen sana on täyteen ladattu merkityksillä, joiden konnotaatiot johtavat meidät dominionteologiaan. Kun me muut tavalliset kristityt odotamme hartaasti Jumalan valtakunnan ilmestymistä – valtakunnan, joka nyt on sisäisesti meissä – antaa Vineyard selvän signaalin Kingdom-Now ajattelun mukaisesta Jumalan kuningaskunnan näkyvästä tulemisesta tässä ja nyt. Kun tähän liittää vielä paikan ja alueen – pääkaupunkiseudun – konkretisoituu esitetyssä visiossa dominionismin keskeinen idea tuoda Jumalan hallintavalta tiettyyn paikkaan ja territorioon, tai kuten dominionajattelun pääarkkitehti C. Peter Wagner asian ilmaisi ”manageable geographical areas”. Tässä yhteydessä muistettakoon, että Wagner mainitsi monessa yhteydessä John Dawsonin kirjan Taking Your Cities for God olleen hänelle tärkein sysäys ja inspiraatio dominionopin kehittelyssä. Helsingin Vineyard visio on kuin suoraan ko. kirjan esittelytekstistä repäisty.

Olenkin lähestynyt henkilökohtaisesti Helsingin Vineyard-seurakunnan johtajaa Ari Puontia ja kertonut hänelle, että elleivät he halua kirkkonsa assosioituvan dominionismiin tai NAR-liikkeeseen, heidän kannattaisi muuttaa nettisivuilla olevaa esittelytekstiään. Asia tulisi ratkaistua näin helpolla ja minäkin lopettaisin urputtamiseni saman tien.

Mike Johnson

Kankaanniemi jatkaa Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehenä toimivan Mike Johnsonin politiikan valkopesua korostamalla Johnsonin aborttikäsitysten maltillisuutta lainaamalla Politico-lehden artikkelia.

Kankaanniemi jättää kuitenkin mainitsematta samassa artikkelissa esiintyneet muut seikat, kuten sen, että Joe Bidenin kampanjatiimin mukaan Johnson oli aloitteentekijöiden joukossa vähintään kolmessa lakiesityksessä, jotka kieltäisivät abortin koko maassa. Artikkeli kertoo Johnsonin toimineen aiemmin Alliance Defending Freedom (ADF) -järjestön vanhempana neuvonantajana. ADF on The Southern Poverty Law Centerin (SPLC) viharyhmäksi luokittelema konservatiivinen juridinen voimatekijä, joka oli mukana kumoamassa Roe v. Wade -tuomion ja joka nyt johtaa pyrkimyksiä rajoittaa aborttipillereiden käyttöä koko maassa. Euroopan parlamentin lisääntymisoikeuksia valvoa foorumi EPF on kesäkuussa 2025 julkaisemassa raportissaan todennut uskonnolliseksi ääriliikkeeksi luonnehtimansa ADF:n rahoittaneen miljoonilla dollareilla puolustajien palkkioita eurooppalaisissa oikeudenkäyntitapauksissa, joissa henkilöitä tai järjestöjä vastaan on nostettu rikossyytteitä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä solvaavista lausunnoistaan. Raportti mainitsee erikseen järjestön tukeneen Päivi Räsäsen oikeudenkäyntejä.

ADF:ssä ollessaan Johnson työskenteli aborttiklinikoiden sulkemiseksi ja abortin vastaisten lakien puolustamiseksi kotiosavaltiossaan Louisianassa. Hän on verrannut aborttia Charlie Kirkin tavoin holokaustiin ja lisääntymisoikeuden puolustajia Hitleriin (Hitler itse asiassa kielsi abortin saksalaisilta naisilta). Vuonna 2015 pitämässään abortinvastaisessa puheessaan Johnson esitti abortin sallimisen johtavan elämää halveksivan yhteiskuntaan, joka tuottaa kouluampujia (toisessa puheessaan hän esitti evoluutioteorian tuottavan kouluampujia). Aseista, joita evankelikaaleilla on muuten selvästi enemmän kuin muulla väestöllä keskimäärin, ei puheissa tietenkään mainittu halaistua sanaa. Ei ihme, että Johnsonia on luonnehdittu äärimmäisen oikeistolaiseksi ideologiksi, joka haluaa kriminalisoida abortin ja asettaa sille valtakunnallisen kiellon.

Mike Johnson on esiintymisissään selkeästi artikuloiva, maltillinen ja antaa vaikutelman miellyttävästä ihmisestä. Häntä tekee mieli puolustaa ja nähdä hänessä harkitseva ja asiallinen konservatiivipoliitikko, joka on sovitteleva kaikkiin suuntiin.

Totuus kaiken takana on kuitenkin kovin toisenlainen. Johnson politiikka edustaa kristillistä nationalismia tuhoisimmillaan. Hän toteuttaa 1:1 kristillisen nationalismin Project 2025 politiikkaohjelmaa, joka pohjautuu autoritäärisyyteen ja tähtää demokratian alasajoon ja monimuotoisen yhteiskunnan surkastuttamiseen. Hän on antanut hyväksyntänsä Trumpin hallinnon suorittamalle virastojen ja ministeriöiden lakkauttamiselle ja instituutioiden miehittämiselle Trump-lojalisteilla, aivan kuten P2025:ssa on maalailtu. Johnson puoltaa hyvin aggressiivisesti ”laittomien” maahanmuuttajien ratsioita ja massakarkotuksia, jotka Yhdysvaltojen katolisen kirkon piispat (paavin johdolla), mustat seurakunnat ja latinokirkot ovat tuominneet ihmisarvoa loukkaavina ja kristillisen uskon vastaisina. Johnson ajoi voimakkaasti Trumpin Big Beautiful Bill -lakialoitteen hyväksymistä kongressissa, mikä käytännössä toimi varainsiirtona köyhiltä rikkaille. Samalla tarmolla hän ajoi Yhdysvaltain ulkomaanavun (USAID) jäädyttämistä, minkä seurauksena miljoonat ihmiset maailmalla voivat seuraavien vuosien sisällä kuolla tauteihin ja ravinnon puutteeseen. Kristilliselle nationalismille tyypillisesti hän on tiedevastainen, joka ei hyväksy evoluutioteoriaa ja pitää ilmastonmuutosta Trumpin tavoin huijauksena. Johnson on antanut hyväksyntänsä Yhdysvaltojen irrottautumiselle globaaleista organisaatioista (Pariisin sopimus, WHO…). 

Jo pelkästään se, että puhemies Johnsonin virkahuoneen oven vieressä liehuu "Appeal to Heaven" -lippu, kertoo välittömästi kaiken dominionismiin ja NAR-liikkeeseen perehtyneelle. Tuon lipun nimittäin NAR-apostoli Dutch Sheets risti dominionismin ja "seitseän vuoren valloituksen" symboliksi jo vuonna 2015, mistä hän kertoo kirjassaan "An Appeal To Heaven: What Would Happen If We Did It Again". Appeal to Heaven -lippu on dominionisteille ja kristillisille nationalisteille sama kuin hakaristilippu natseille. Sitä heilutettiin väkevästi Capitolin valtauksessa tammikuussa 2021. Olen kertonut lipun tarinan kirjassani.

Jos tässäkään esitetty (minkä kaiken olen esittänyt myös kirjassani) ei Kankaanniemeä vakuuta Johnsonin oikeutetusta luonnehdinnasta ”kristityksi nationalistiksi” tai ”pesunkestäväksi NAR-dominonistiksi”, kehotan häntä tutustuman vaikkapa Kongressin Freethought Caucus (CFC) -ryhmän raporttiin, jossa esitellään edustajainhuoneen puhemiehen Mike Johnsonin huolestuttavia kristillisiä nationalistisia näkemyksiä https://huffman.house.gov/media-center/in-the-news/new-congressional-report-highlights-mike-johnsons-christian-nationalist-views.

Päätän keskustelun omalta puoleltani tähän. Kiitän Matti Kankaanniemeä huomiosta, jonka hän on kirjalleni suonut. Keskustelu on avannut minulle mahdollisuuden terävöittää ja puolustaa kirjassani esitettyjä näkemyksiä. Toivottavasti siitä on ollut iloa meille molemmille ja myös kaikille asiasta kiinnostuneille.